Tilipukki

Tarina Pukinkulman Tilitiimistä

Oletko kokenut elämässä sen tunteen, kun luulet asioiden tapahtuneen sattumalta, mutta jokin on sitten kuitenkin johdattanut sinut pisteeseen, josta unelmoit jo kauan, kauan sitten?

Minulle, Knaapilan Hannelelle on käynyt juuri näin ja haluan jakaa yrittäjyystarinani myös Sinun kanssasi.

Viime vuosituhannella, 1990 – luvun viimeisinä vuosina kaksi teini-ikäistä sydänystävää pohtivat Etelä-Pohjanmaan sydänmailla yläasteen kotitaloustunnin lomassa, mitä he tekisivät aikuisina ammatikseen. Miten lie johtivatkaan neitosten mietteet kesken kotitaloustunnin näin kokonaisvaltaisiin asioihin?

Vaikka tytöt olivat sydänystäviä, oli heillä aivan erilaiset toiveet tulevaisuuden ammateistaan. Toinen haaveilijoista oli jämpti, mutta eloisa numeronpyörittelijä ja toinen taas käsistään taitava, taiteellinen sielu, joka oli myös musiikillisesti lahjakas.

Harva osasi arvata ja moni ihmetteli sielunkumppaneiden suuria yhteisiä suunnitelmia. Tytöt päätyivät sopimaan, että perustaisivat yhdessä aikuisina tilitoimiston. Väittelyä syntyi ainoastaan tulevan yrityksen kotipaikasta: nuori numeronpyörittelijä halusi yrityksen sijaitsevan ehdottomasti Seinäjoella, kun taas nuori taiteilijasielu halusi yrityksen sijaitsevan silloisessa mielikaupungissaan Vaasassa. Kummallakaan neitosella ei ollut pysyviä siteitä siinä vaiheessa vielä Vaasaan Seinäjoen ollessa tyttöjen silloisen asuinkunnan lähin kaupunki. Ystävyksille syntyi kuitenkin neuvottelun jälkeen selkeä yhteinen näkemys kahdesta periaatteesta: yrityksen tuleva kotipaikka on Vaasassa ja nimessä tulisi olla tilitiimi- sana.

Vuosituhat vaihtui ja ystävykset ehtivät muutaman vuoden elää nuorina opiskelijoina viereisissä pitäjissä tiiviisti yhteyttä pitäen. Talvinen liukkaus kuitenkin paljasti yllättäen ja kohtalokkaasti elämän rajallisuuden. Sydänystävysten yhteinen ilo ja yhteiset tulevaisuuden haaveet päättyivät lopullisesti, kun taitelijasielu siirtyi taivaankannen reunalle. Traaginen muutos kätki yhteiset suunnitelmat suuren surun myötä uinumaan jonnekin tiedostamattoman mielen syviin sopukoihin.

Aika kuitenkin kantoi eloisaa numeronpyörittelijää, jonka luonteessa yhdistyvät periksiantamaton eteläpohjalaisuus ja huomisen toivosta syntyvä ilo ja välittömyys. Numeronpyörittelijä päätyi vuosikymmeneksi opiskelemaan ja työskentelemään Seinäjoelle. Sieltä elämänpolku kuljetti suunnittelemattomien sattumusten saattelemana hetkeksi työskentelemään Vaasaan. Silloinkaan mielen syvissä sopukoissa uinunut teiniaikainen suunnitelma ei muistutellut mitään itsestään, vaikka teiniaikaisten suunnitelmien molemmat kaupungit olivat jo ehtineet toimia numeronpyörittelijälle työskentelykaupunkina. Vaasasta työt tempaisivat hetkeksi pyörittelemään numeroita pääkaupungin vilskeeseen. Lakeuden kutsun kuuluessa paluu Pohjanmaalle oli selkeä ja nopealiikkeinen keväällä 2018.
Täysin yllättäen, suunnittelematta ja sydämen ääntä kuunnellen hieman ennen joulua vuonna 2018 elämä toi numeronpyörittelijälle eteen odottamattoman ehdotuksen ja mahdollisuuden perustaa oma tilitoimisto. Oman tilitoimiston perustuksen rakennusaineita olivat työelämässä kertyneiden kokemusten mukanaan tuoma ammattitaito ja alan aktiivinen täydennyskoulutus korkeakoulututkinnon jatkoksi.

18.2.2019 syntyi yritys, jonka nimeksi tuli Pukinkulman Tilitiimi Oy ja kotipaikaksi Vaasa.

Mielen syviin sopukoikoihin jäänyt ja elämän virrassa täysin tiedostamattomana uinunut suunnitelma oli jatkanut vääjäämätöntä ja tiedostamatonta rakentumistaan muuttuen kuin sattumien kautta todeksi.

Pian yrityksen perustamisen jälkeen tapahtui iltakävelyllä meren rannalla jotain erikoista: syvällä mielen sopukoissa noin 20 vuotta totaalisen täysin piilossa pysyneet, edesmenneen ystävän kanssa sovitut periaatteet yrityksen nimestä ja kotipaikasta välähtivät aivan kirkkaina tuoreen yrittäjän mieleen. Yrityksen nimi ja kotipaikka olivat muodostuneet ilman muistikuvaa teini-iän aikaisista haaveista ja suunnitelmista!

Yllä kertomani todellisen tarinan pohjalta uskaltaisin todeta, että minun tapauksessani omaa tilitoimistoa voidaan pitää yrittäjänsä kutsumuksena ja kohtalon johdatuksena! Toisaalta historia asettaa yrittäjyydelleni ja yritykselleni oman painolastinsa: kohtalon sanelemaa on syytä pidellä ja huolehtia kuin kalleinta omaisuutta – sitoutuen ja määrätietoisesti kehittäen. Tästä ylpeydellä kantamastani velvoitteesta toivon kaikille asiakkaillemme nyt ja tulevaisuudessa koituvan paljon iloa, koska heistä jokainen voi luottaa siihen, että me kaikki Pukinkulman Tilitiimin asiantuntijat palvelemme aina täysillä, henkilökohtaisesti ja kehittäen kestävää tulevaisuutta.

Haluamme palvella huolella ja ilolla kaikkia asiakkaitamme ympäri Suomen kahdesta toimipisteestämme Vaasasta ja Seinäjoelta, eli molempien nuorten neitosten yrityksen kotipaikan toive kaupungeista.